Karhean kaunista

Runoja ja ajatuksia elämästä, vaikeuksista, selviytymisestä, ihmisistä, rakkaudesta ja sielunmaisemista. Osittain perustuu omaan elämään, osittain on tarinaa. Jokainen tuntee ja tulkitsee omalla tavallaan.

Kuukausi: joulukuu 2016 (Page 1 of 3)

Paperiveitsi

Mustetahroja sielussa
paperiveitsi sydämessä
piikit sisälläni sohivat
löin kaiken katki kerralla
kadonnut kirja löytyi
en selannut enää taaksepäin

Köykäinen

Oli niin harmaata
sade oli alistanut taivaan
olo oli raskas, vaikka
vaaleanpunaiset raidat
näkyivät pilvien takaa
kannattelin itseäni

Harmaat höyhenet
katkesivat, murtuivat
yhtäkkiä kaikki oli niin kevyttä
istuin yksin sateessa
vaaleanpunaiset höyhenet
painoivat taskussa

Annoin höyhenten pöllytä
kuivattelin köykäisiä
tein sovinnon sateen kanssa
sumu ja usva eivät välittäneet
jos kohtaisimme
kuivaisimme pisarat

Kaikkeus

Niin paljon tähtiä, niin vähän aikaa.
Tarinoiden kautta voin elää galakseissa,
olla onnellinen universumissa.
Vain maa ja mielikuvitus rajana.
Voin tuntea miten planeetat liikkuvat,
miten valot ja varjot taittuvat.
Aurinko näyttää tien.

Aikaa en voi pysäyttää,
mutta voin antaa sille kaikkeuden.
Hetkessä voin koota tähdet,
avaruudesta ottaa palasen
ja auringonsäteestä ajatuksen,
mikä saa tähdenlennon
palaamaan takaisin.

Lentoon

Olen tullut hylätyksi monesti
se tunne ei katoa, ei koskaan
aloin vihaamaan itseäni,
koska en voinut vihata sinua
en vaan voinut, pystynyt
vaikka olisi pitänyt,
koska tarvitsin sinua
näin miten kärsit

Olin hämilläni, kadonnut
en tiennyt kuka olin
mitä oli tapahtunut

annoin itseni murtua
tulla haavoittuvaiseksi
hyväksikäytetyksi
ja roskiin heitetyksi

Kunnes minut nostettiin
ruttuinen paperi
avattiin, silitettiin
paperilennokiksi taiteltiin
olin yhtäkkiä vahvempi
niin paljon ehjempi
pystyin taas lentämään

Maa ja kuu

Maa oli niin valkoinen
kuu oli niin lähellä
maa kuiskasi
kohdataanko ensi yönä
siellä missä
avaruus halaa sinua

Oikea

Oli minua paremminkin kohdeltu
liiankin kauniisti, luvattu
muistelen niitä
niin kaiholla, mutta
se ei ollut totta
sinä niin vaikea
minulle silti se oikea
puhut mitä sanot
ajattelet mitä tunnet
joskus niin hankalaa
niin kamalan vaativaa
emme ymmärrä
vaikka tiedämme
millaisia olemme

Lopulta annamme anteeksi
nauramme
istumme samaan pöytään
kaikki niin aitoa
pöydässä maljakko
kukat kuihtuneet
paitsi yksi
ojennat sen minulle

Päivä jolloin ihmisistä tuli kissoja

Maa huokaisi helpotuksesta,
silitti, paijasi ja itki onnesta.

Jokin puski sitä hellästi, kehräten.

Maa pystyi taas hengittämään.
Kaikkialla oli niin rauhallista,
hyvää ja puhdasta.

Maa tunsi tassunjäljet,
puissa pienet karvatupsut,

onnelliset maukaisut.

Maa ei muistellut ikäviä,
missään ei ollut ihmisiä.
Jokin venytteli.

Täällä

Niin kauan, kun olen yksin
voin olla minä
sinä saat minut
joksikin toiseksi
unohdan itseni
haluaisin huutaa
täällä minä olen
nostakaa minut ylös

minä olen aurinko

Aurinko ja kuu

Katsoin taivaalle
totesin olevani niin pieni
se suunnaton avaruus
katselikohan joku sieltä takaisin
vai oliko olemassa jotain
missä ei ole mitään
en usko, mutta aurinko ja kuu tiesivät
eivät vain osanneet kertoa

Puu ja kuu

Lumihiutale putosi,
kauniisti valaisi.
Pieni puu katseli
mustana, ilman lehtiä.

Pieni puu niin toivoi,
voi kun yksi hiutale
päälleni putoaisi,
olisin paljon kauniimpi.

Suurempi puu lohdutteli,
katso tuota kuuta, niin kaukana
niin yksinäinen, vaikkakin valkoinen.

Pieni puu sanoi,
ehkä siellä on toinenkin kuu,
vain paljon pienempi.

Suurempi puu ravisteli oksiaan.
Vihdoin yksi hiutale pienen puun päälle putosi.
Pieni puu, suuri puu ja kuu katselivat.
Taivas oli täynnä tummansinisiä uurteita,
joihin valkoiset helmet kietoutuivat.

Page 1 of 3

Ilmaisen julkaisemisen puolesta: Blogaaja.fi & Theme by Anders Norén