Karhean kaunista

Runoja ja ajatuksia elämästä, vaikeuksista, selviytymisestä, ihmisistä, rakkaudesta ja sielunmaisemista. Osittain perustuu omaan elämään, osittain on tarinaa. Jokainen tuntee ja tulkitsee omalla tavallaan.

Kuukausi: tammikuu 2017 (Page 1 of 2)

Kalvo

Olin menettänyt uskoni ihmisiin, hyvyyteen.
Joka päivä musta kalvo ympärilläni, kävelin pimeyteen.
Kuljin ja selvisin, kunnes pois pääsin vihdoin,
sen kalvon ensin läpinäkyvään vaihdoin.
Voimaa keräsin, sitten sen kalvon kokonaan pois riuhtaisin.
Usko hyvään, ihmisiin sain sen takaisin.

Pystyin taas hengittämään.

Kalvon riekaleista askartelin,
kierrätin korun. Taiteilin.
Se kulkee aina mukanani, pois en saa sitä koskaan.
Silti se ei enää hallitse, peitä ja tukahduta tuskaan.

Se muistuttaa siitä kuka olen. 

Ja mitä en koskaan tule olemaan.

 

Aika

Kello kävi aivan liian nopeasti.
Roikuin kiinni viisareissa,
järjestelin tehtäviä asioita,
kiinnostuksia ja unelmia.

Minulle se oli niin paljon, universumi
ei ehtinyt edes räpäyttää silmiään.
Olin vain yksi pölyhiukkasten lapsista,
jonka aika oli imenyt itseensä.

Mikään ei ollut merkityksetöntä.

 

 

 

 

Metsä

Mieleni vie metsään. Rakastan vihreää. Rakastan nukkumista.
Rakastan metsää, sitä vihreää rauhaa, kuulautta ja satua.

Syön vihreää energiaa kasvin lailla, vaikka olen enemmänkin
hedelmäinen, niin makea. Teen voimisteluliikkeitä metsän jumalille.

Metsä on kotini, se vihreä keidas. En elä sitä varten, hengitän sitä.
Elän ja imen elämää siitä. Annan sille kaikkeni. Se metsä olen minä.

Kissa tiesi enemmän

Kissa tiesi enemmän
kiehtova tuijottaja seinämän
tunsi talon kummituksen
ymmärsi kaiken tarkoituksen
ovella omistajaa tiesi odottaa
kellon tunsi, osasi ajoittaa
katsoi hassusti se salaperäinen
naureskeli sisällään, omalaatuinen
häntää hieman huiskautti
tassunjäljen taakseen jätti
kysymysmerkin muotoisen
kissa tiesi vastauksen

Silkkipaperia

Silkkiin kääritty sydämeni
sisältä hiekkapaperia
minä olin vain elänyt
raapinut sydämellä elämää
elämällä itseäni liikaakin
käärien itseni silkkipaperiin
uskottelin kaiken olevan hyvin
paperin rapina sai unohtamaan
ja vaimensi sen vääryyden huudon
karhean nyyhkytyksen
selittämättömän repimisen pakon
ja sisälläni soivan ahtauden sinfonian
suuren kakofonisen konsertin
sinulle, vain vaimean piipityksen
et voinut ymmärtää, et koskaan voinut,
mutta välitit niin paljon
korjasit rikkinäiset kaiuttimet
kulutit hiekkapaperin puhki
olit paikalla, kun silkkipaperin
viimeinen pala irtosi

Kauneuden amfiteatteri

Puhelimen kameran filtteri
kauneuden amfiteatteri
harhainen ja valheellinen
takasi välittömän onnen
kuvia miljoonia ympäriinsä
kukaan ei löytänyt edes itseänsä
joku tapasi sen oikean
uskoi kuvitelman huikean
ainakin makuuhuoneessa
siellä pimeässä komerossa
se yksi pieni ihminen
oli hetken onnellinen
kohta taas alas pudoten,
kun näki kasvotusten

Mikään ei kelvannut
ihminen niin ahdistunut
halusi paremman filtterin
drive-in-elokuvateatterin
huonoimmatkin näyttelijät
ilmeettömät, rauhanhäiritsijät
kyllä nekin kävivät, mutta
se näytelmä ei ollut totta
oli, vain pieni ihminen
sen itsetuhokäyttäytyminen
illuusio ja täyttymättömyys
vääränlainen nälkäisyys
väärässä näytelmässä
valhe kiinni kädessä

Ei, ei, ei, kyllä, ei, seuraava!

Vanha kirjoituskone

Hakkaan kirjoituskonetta.
Se pirullinen
kertoi minusta asioita,
eivät totta.
Sen mustat naksuttavat napit
valehtelivat, kieroilivat
ja kirjoittivat
sen ruman kirjeen,
kaikille lähettivät.

Nyt revin irti nappuloita,
yksi kerrallaan
ja kierrän kertomassa,
totta ei se kirje ollut,
ei läheskään.

Hyvä, että vanha kone
se surkea romu
vihdoin pois annettiin.
Pölyttyy se ullakolla
nyt jo vanhuuttaan.
Muste on loppunut,
naksutus on kadonnut.

Paperit valkoisina
odottavat, minun tarinaa!

Ainoa

Miksi välittäisit siitä
mitä muut ajattelevat
oletko hullu
tärkeintä on olla itselleen hyvä
rakastaa itseään
joka päivä kerätä sellaista
mitä rakastaa, arvostaa
mistä tulee hyvä olo
vain sinä voit tehdä sen
ei kukaan muu
sinä voit ajatella
hyviä asioita

itsestäsi, elämästäsi
kaikesta
sinä olet ainoa sinä

Rumuus ja kauneus

Vanha autiotalo, poltettu ja raunioilla
kiinni kauniissa linnassa
linnan ikkunat kauniin kiemuraiset
pyöreäreunaiset ja ristikkoiset
pinta työstetty huolella
kirkas maalipinta niin pastellinen
vieressä autiotalo rapistui
kalpeni murheissaan
rumuus ja kauneus yhdessä

Oli vaikeaa saada tunnetta
kaikki niin ristiriitaista,
kunnes huomasin miten kauniisti
autiotalon seinän irronnut maali
teki kuvioita, patinoituneita
repsottavat reunat niin herttaiset
sen talon sielu ja henki, tunsin sen
palojäljet kertoivat historian
sen kohtalon kauhean
tarinan talon hylätyn

Sen vanhan talon viisaus
pinta vaikkakin rouhea
teki vaikutuksen
näin jotain syvempää
paljon täydellisempää
talo alkoi elämään

Rumuus ja kauneus vuorottelivat
toisiinsa kietoutuivat
hylkivät, kiinni pitivät
lumosivat

Kupliva tango

Buenos Airesin kadut, elämä, tango ja rakkaus.
Yhtäkkiä rakastuin, ne värit ja intohimo,
iloinen kuplinta, villi kuohunta ja syke.
Mutta sisälläni oli suuri jäätynyt lukko.

Tahdoin kuulua joukkoon, tanssia ja osata nauraa.
Tiesin olevani yksi heistä, sydämeni ja sisimpäni.
Ystävällinen hymy ja nauru asuivat silmissäni.
Tummat ja pitkät hiukseni eivät valehdelleet.

Kuuluin sinne missä suru ja masennus
eivät olleet koskaan tavanneet
ja tanssineet sitä maailman surullisinta
tangoa, jonka olin joskus oppinut.

Tangossani oli nyt läsnä ilo ja toivo,
ainakin niillä kuumilla kaduilla,
jotka vain jatkuivat ja jatkuivat.
En kuulunut pimeyteen.

Minut oli toivotettu tervetulleeksi,
esitelty puusta ne erikoiset pähkinät.
Kaikki mikä ennen ei ollut tärkeää, olikin.
Juna kulki eteenpäin, siveltimen vedot ohjasivat.

Valkoisella hautausmaalla patsaat antoivat arvon.
Suru oli muuttunut levollisuudeksi.
Setelistä katsoi kaunis nainen, kastuneena.
Jää oli itkenyt, antanut vapauden.

Korot kopsahtivat ja jalat puikkelehtivat, niin nopeasti toistensa välistä lensivät, tanssijat niiden mukana. Kaikki oli niin siroa ja eleganttia, mutta silti kuin suuresta taistelusta, intohimon ja rakkauden suurimmasta kohtaamisesta.

Page 1 of 2

Ilmaisen julkaisemisen puolesta: Blogaaja.fi & Theme by Anders Norén