Karhean kaunista

Runoja ja ajatuksia elämästä, vaikeuksista, selviytymisestä, ihmisistä, rakkaudesta ja sielunmaisemista. Osittain perustuu omaan elämään, osittain on tarinaa. Jokainen tuntee ja tulkitsee omalla tavallaan.

Avainsana: Ihmiset

Katastrofeista

Katastrofeista ei voinut tietää muuta
kuin sen, että se tapahtuisi.
Jonakin päivänä meitä ei enää ole.
Muutumme tilaksi, jota
kutsutaan nimellä näkymätön,
näkymätön pysähtyneisyys.

Savua

Et kestänyt ääntäni
inhosit hengitystäni
et halunnut kuulla
et ymmärtää, etkä uskoa
sinulle sinä olit kaikki
minua et huomannut
et tuntenut minua
vaikka olisin huutanut
et kuunnellut
vaikka tulisin alasti
olin kuin ilmaa
näkymätöntä savua
huomaisitko, jos
en enää hengittäisi,
jos savu ei enää
kirvelisi silmiäsi

 

Kalvo

Olin menettänyt uskoni ihmisiin, hyvyyteen.
Joka päivä musta kalvo ympärilläni, kävelin pimeyteen.
Kuljin ja selvisin, kunnes pois pääsin vihdoin,
sen kalvon ensin läpinäkyvään vaihdoin.
Voimaa keräsin, sitten sen kalvon kokonaan pois riuhtaisin.
Usko hyvään, ihmisiin sain sen takaisin.

Pystyin taas hengittämään.

Kalvon riekaleista askartelin,
kierrätin korun. Taiteilin.
Se kulkee aina mukanani, pois en saa sitä koskaan.
Silti se ei enää hallitse, peitä ja tukahduta tuskaan.

Se muistuttaa siitä kuka olen. 

Ja mitä en koskaan tule olemaan.

 

Kauneuden amfiteatteri

Puhelimen kameran filtteri
kauneuden amfiteatteri
harhainen ja valheellinen
takasi välittömän onnen
kuvia miljoonia ympäriinsä
kukaan ei löytänyt edes itseänsä
joku tapasi sen oikean
uskoi kuvitelman huikean
ainakin makuuhuoneessa
siellä pimeässä komerossa
se yksi pieni ihminen
oli hetken onnellinen
kohta taas alas pudoten,
kun näki kasvotusten

Mikään ei kelvannut
ihminen niin ahdistunut
halusi paremman filtterin
drive-in-elokuvateatterin
huonoimmatkin näyttelijät
ilmeettömät, rauhanhäiritsijät
kyllä nekin kävivät, mutta
se näytelmä ei ollut totta
oli, vain pieni ihminen
sen itsetuhokäyttäytyminen
illuusio ja täyttymättömyys
vääränlainen nälkäisyys
väärässä näytelmässä
valhe kiinni kädessä

Ei, ei, ei, kyllä, ei, seuraava!

Vanha kirjoituskone

Hakkaan kirjoituskonetta.
Se pirullinen
kertoi minusta asioita,
eivät totta.
Sen mustat naksuttavat napit
valehtelivat, kieroilivat
ja kirjoittivat
sen ruman kirjeen,
kaikille lähettivät.

Nyt revin irti nappuloita,
yksi kerrallaan
ja kierrän kertomassa,
totta ei se kirje ollut,
ei läheskään.

Hyvä, että vanha kone
se surkea romu
vihdoin pois annettiin.
Pölyttyy se ullakolla
nyt jo vanhuuttaan.
Muste on loppunut,
naksutus on kadonnut.

Paperit valkoisina
odottavat, minun tarinaa!

Viha

Ihmisten silmät
vihaisina
minä tuijotan takaisin
en haluaisi vihata
viha rikkoo
saa aikaan sotia ja tappaa
katson silmät kyynelissä
sitä yhtä ja samaa elämää
hetkittäin päästen pakoon
jonakin päivä tämä kaikki loppuu
alkaa parempi aika

Ajatukset

Muiden ihmisten ajatukset
minun ajatukset
kahden talon välissä
toinen kaatuu päälle
toinen vetää tien jalkojen alta
kävelen tietä poispäin
pahat ja hyvät ajatukset minusta
seuraavat, kunnes loittonevat
minä tiedän mitä ajattelen
muiden ajatukset
mitä väliä
jäivät talon alle
musertuivat

Täällä

Niin kauan, kun olen yksin
voin olla minä
sinä saat minut
joksikin toiseksi
unohdan itseni
haluaisin huutaa
täällä minä olen
nostakaa minut ylös

minä olen aurinko

Ihmiset

Me ihmiset
luulemme tietävämme kaiken
mitä jos emme tiedäkään
olemme vaan keskellä
ei mitään
samoja virheitä toistaen
viimeistä aurinkoa peläten
vahingoitus elää meissä,
vallitseva tietämättömyys
typeryys, sokeus
vailla järkeä

Ilmaisen julkaisemisen puolesta: Blogaaja.fi & Theme by Anders Norén