Karhean kaunista

Runoja ja ajatuksia elämästä, vaikeuksista, selviytymisestä, ihmisistä, rakkaudesta ja sielunmaisemista. Osittain perustuu omaan elämään, osittain on tarinaa. Jokainen tuntee ja tulkitsee omalla tavallaan.

Avainsana: Luonto

Riisuttuja puita

Mustia riisuttuja puita
alastomia oksia
kuin olisin edessäsi

Tuuli heittelisi ja sade
valuisi maahan liian lujaa
taipuisi yhteen tahtoon

Niin olen sinun nyt
kuin keväällä puiden
ensimmäiset lehdet

Koristekissat

Kuinka monta kertaa voi vaihtaa?
kuinka monta kertaa voi hukkua?
kuinka monta väärää valintaa voi tehdä?

Risteyksessä minuus katoaa metsätielle
istun pienessä mökissä keskellä metsää
askartelen pieniä koristekissoja
toisella puolella metsää kaadan puita
kirjoitan mökissä niistä unelmista

En uskalla kastella puita, odotan silti sadetta
runoissani huokaa se kylmä sade
huokaus odottaa ja toivoo

Huomenna valitsen pienen metsäpolun
jäljelle jäävät vain kengänjäljet
kuivat kissantassut kaatosateessa

 

Hyvästit

Aidan köynnös kasvoi umpeen
ruusunpiikit eristivät
lumpeet vedessä upposivat
PPPPP
en tiennyt miksi, mutta yhtäkkiä vesi pysähtyi
odotimme kissojen uivan vastarannalta
kalojen vastausta kuun liikkeistä
PPPPP
punaisten puiden sydämenmuotoiset lehdet
PPPPPsuutelivat vedenpintaa hyvästeiksi

Pienet kuut

Vaaleansiniset lumihanget aaltoilivat.
Taivas oli syönyt miljoonia värejä, jotka kutsuivat luokseen.
Taivas melkein tukehtui väreihinsä, maa oli niin hurjana.
Kirkkaanoranssi, terrakotta, kultainen kuu, niin hurja rehevä suuri kuu, ylimaallisen suuri kuu loimi pyöreät muotonsa meheväksi palloksi.

Puun oksat himoitsivat värejä yllensä.
Ne nuuhkivat vaniljaa ja appelsiinia, vihreitä, turkooseja ja violetteja muotoja,
jotka teloillaan pyörittivät kaiken ympäriinsä.
Puu piti oksillaan kuusta kiinni, aivan kuin puu olisi kannatellut kuuta.
Se oli niin suloista ja harhaanjohtavaa niin mahdotonta, mutta näin se oli.
Puu kannatteli kuuta ja kuu puuta.

Valkoiset pienet pyörylät putosivat maahan.
Puu otti pienet kuut hellästi vastaan.
Kuu ei saanut kertoa. Se piilotti kaiken pyynnöstä.
Kuu peitti taakseen salaisuuden, kuiskauksen hiljaisen.
Tunsin katseet, kultaoranssin heijastuksen. Taivas puhui värien kieltä.
Maan keinuessa auringon varjo väistyi.
Kaipaus poltti reiät pakkaseen.

 

 

Runo on tehty alla olevan kuvan innoittamana.
Taiteilija on Megan A. Duncan.

Pimeys antaa valon

Lumienkelit ulkona antavat suojan kaikelta pahalta.
Sateenvarjot sohivat, vaikka on pakkasta.
Jäähileet reunustavat puita, jotka ovat yksin ja hiljaa.

Pimeys väistyy ja antaa valon liikuttaa,
kun pidämme toisistamme kiinni jäisellä tiellä.
Enkelit sulavat ja antavat valolle tehtävän.

Luonto yrittää neuvoa sen mitä emme tiedä.
Se valaisee kauniisti ja antaa meille tien, jolla on määränpää.
Linnut laulavat kevään tulevan.

Kaamos on valunut kirkkaanvärisiä sateenvarjoja pitkin maahan.
Harmaus valitsee väreistä kauneimmat ja sirottelee niitä ympäri taivasta.
Taivas ei ikävöi, se odottaa.

Metsä

Mieleni vie metsään. Rakastan vihreää. Rakastan nukkumista.
Rakastan metsää, sitä vihreää rauhaa, kuulautta ja satua.

Syön vihreää energiaa kasvin lailla, vaikka olen enemmänkin
hedelmäinen, niin makea. Teen voimisteluliikkeitä metsän jumalille.

Metsä on kotini, se vihreä keidas. En elä sitä varten, hengitän sitä.
Elän ja imen elämää siitä. Annan sille kaikkeni. Se metsä olen minä.

Päivä jolloin ihmisistä tuli kissoja

Maa huokaisi helpotuksesta,
silitti, paijasi ja itki onnesta.

Jokin puski sitä hellästi, kehräten.

Maa pystyi taas hengittämään.
Kaikkialla oli niin rauhallista,
hyvää ja puhdasta.

Maa tunsi tassunjäljet,
puissa pienet karvatupsut,

onnelliset maukaisut.

Maa ei muistellut ikäviä,
missään ei ollut ihmisiä.
Jokin venytteli.

Puu ja kuu

Lumihiutale putosi,
kauniisti valaisi.
Pieni puu katseli
mustana, ilman lehtiä.

Pieni puu niin toivoi,
voi kun yksi hiutale
päälleni putoaisi,
olisin paljon kauniimpi.

Suurempi puu lohdutteli,
katso tuota kuuta, niin kaukana
niin yksinäinen, vaikkakin valkoinen.

Pieni puu sanoi,
ehkä siellä on toinenkin kuu,
vain paljon pienempi.

Suurempi puu ravisteli oksiaan.
Vihdoin yksi hiutale pienen puun päälle putosi.
Pieni puu, suuri puu ja kuu katselivat.
Taivas oli täynnä tummansinisiä uurteita,
joihin valkoiset helmet kietoutuivat.

Ilmaisen julkaisemisen puolesta: Blogaaja.fi & Theme by Anders Norén