Karhean kaunista

Runoja ja ajatuksia elämästä, vaikeuksista, selviytymisestä, ihmisistä, rakkaudesta ja sielunmaisemista. Osittain perustuu omaan elämään, osittain on tarinaa. Jokainen tuntee ja tulkitsee omalla tavallaan.

Avainsana: Ongelmat

Peili

Tajunta on mielenkiintoinen asia. Alitajunta vielä erikoisempaa. Ajatus ei kuitenkaan ole kykenevä mihinkään. Ajatus ei voi tehdä meistä meitä ilman meidän tekoja. Ajatusta ei ole ilman tunnetta. Psykologia soittaa ovikelloa. En kutsunut sinua tänne. Kuka olet? Tunnen sinut nimeltä, en tunne kasvojasi. En tiedä kuka olen. Olenko sinä vai minä? Teinkö vääriä valintoja? Olinko väärä valinta? Olin malliesimerkki vääristä valinnoista. Ajatukset ajattelivat oikein, vääriä asioita. Tunteet rimpuilivat ja väärät teot hallitsivat. Olin tuntematon, vailla tunnetta itsestäni. Tiesin kuka olen, en vain kehdannut tunnustaa. Piilotin itseni jonnekin syvälle. Olin koskettamaton. Kukaan ei voinut koskettaa niitä sisälläni viiltäviä surullisia kasvoja. Se loi hetken turvallisuuden tunteen. Ulos näkyi, vain pelkkä hymyä esittävä irvistys. Avasin oven ja tutkailimme toisiamme. Löin oven kiinni, mutta avasin sen uudestaan. Jätin oven auki ja laitoin peilin oven eteen. Peilistä katsoivat kasvoni. Ne yrittivät päästä ulos siitä kierosta mielestä, hymyilivät oven pielistä. Käteni jäi melkein oven väliin, kun se sulkeutui. Pakottavat ajatukset pyrkivät mieleeni, mutta ovi oli lyöty kiinni ja sinne ne jäivät. Pala itsestäni katsoi edelleen sitä peiliä, hakkasi ovea ja huusi. Nauroin, nauroin niin paljon. Miten upeaa olikin nauraa itselleen. Anteeksipyyntö oli rikkonut peilin.

Valumat

Viininpunaiset verhot
antoivat punaviinille anteeksi
lasi jalassasi oli niin etikkaista
rikoit käteni, joka rikkoi lasin
punaviinin valumat seinällä
rikoit minut

Viinilasi vaihtui likaämpäriin
istuin ja pyyhin seinää rätillä
kyyneleet olivat ehtineet ennen viiniä
valheet eivät irronneet seinästä
ilkeitä sanoja, joita viini ei unohtanut

Itkin se likainen rätti kädessäni
haava jalassasi oli niin kovin tärkeää
minun haavani vuosivat sisältäpäin
minä olin valunut likaämpärin pohjalle
ja sinä pidit päätäni veden alla

Äly valui pullosta ulos,
se äly johon rakastuin

Vanha kirjoituskone

Hakkaan kirjoituskonetta.
Se pirullinen
kertoi minusta asioita,
eivät totta.
Sen mustat naksuttavat napit
valehtelivat, kieroilivat
ja kirjoittivat
sen ruman kirjeen,
kaikille lähettivät.

Nyt revin irti nappuloita,
yksi kerrallaan
ja kierrän kertomassa,
totta ei se kirje ollut,
ei läheskään.

Hyvä, että vanha kone
se surkea romu
vihdoin pois annettiin.
Pölyttyy se ullakolla
nyt jo vanhuuttaan.
Muste on loppunut,
naksutus on kadonnut.

Paperit valkoisina
odottavat, minun tarinaa!

Ilmaisen julkaisemisen puolesta: Blogaaja.fi & Theme by Anders Norén