Karhean kaunista

Runoja ja ajatuksia elämästä, vaikeuksista, selviytymisestä, ihmisistä, rakkaudesta ja sielunmaisemista. Osittain perustuu omaan elämään, osittain on tarinaa. Jokainen tuntee ja tulkitsee omalla tavallaan.

Avainsana: Rakkaus (Page 1 of 2)

Avain

Rikkinäinen maljakko
kädessäsi
jonkun toisen avain
ja et tiedä miten se toimii
joskus tuntuu siltä kuin
miljoonat lasit hajoaisivat
hengityksestä lämpö huuruaisi pois
ikkunasta pääsee ilman avainta,
vaikka haluaisit ulos ovesta
ajattele jotain kaunista
arvaan, tunnet sen ihollasi
sadan kilometrin päässä
hengitän puolestasi, kun et jaksa

Riisuttuja puita

Mustia riisuttuja puita
alastomia oksia
kuin olisin edessäsi

Tuuli heittelisi ja sade
valuisi maahan liian lujaa
taipuisi yhteen tahtoon

Niin olen sinun nyt
kuin keväällä puiden
ensimmäiset lehdet

Suloinen

En osannut kirjoittaa
en keksinyt runoa
näin vain kuin onni
olisi ojentanut kätensä
rauha sinutellut rakkautta
lävitseni kävi tuuli, suloinen
puhalsit haavaani

Hukkuva aurinko

Ulkona tuuli pesee puita
valo paistaa tyhjyyden läpi
onko yö antanut anteeksi aamulle
lokkien huuto karkoittanut unesi

Valkoinen puhtaus pelottaa
riepoo sisältä, pakottaa yhdeksi
viileään veteen hukkuva aurinko
on polttanut jälkiä selkääni

Havahdun vesisateeseen
oletko lähtenyt kokonaan
olihan se kuu vielä meidän
vai tyhjä täysikuu

Hyvästit

Aidan köynnös kasvoi umpeen
ruusunpiikit eristivät
lumpeet vedessä upposivat
PPPPP
en tiennyt miksi, mutta yhtäkkiä vesi pysähtyi
odotimme kissojen uivan vastarannalta
kalojen vastausta kuun liikkeistä
PPPPP
punaisten puiden sydämenmuotoiset lehdet
PPPPPsuutelivat vedenpintaa hyvästeiksi

Siemenet

Katsoimme ulos lehdistä täynnä maitoa
istutimme ne siemenet ja ne kasvoivat
ne siemenet olivat meidän siemeniä
teimme niistä karkkileivoksia
kaivoimme maasta matoja ja paistoimme
annoimme rottien tuhota kaiken

Traktori voi heittää hiekkaa päällemme,
mutta yksikään traktori ei pääse meidän läpi
se voi heittää hiekkaa päällemme
tai ajaa yli, mutta me väistämme

Linnut hämäävät kuljettajaa
ne hämäävät koko maailmaa
linnut voivat poksahtaa halki ruoasta ja lihavuudesta
silloin me tanssimme jäällä kuin ballerinat
olisivat syntyneet joutseniksi

 

Hyräily

Musiikki soi kehossani ja mielessäni.
Antaa vaan kaiken kuulua ja tehdä minusta upean.
Se voi koskettaa kaikkia tai vain minua.
Se soitto voi olla hiljaista, typerää tai tyhjentävän ihanaa.

Jotkut äänet satuttivat ja saivat voimaan pahoin.
Kaikki vain soi. Kuulin sen äänen ja ne laulut.
En halunnut enempää kuin vähän ja todella paljon.
Vaadinko liikaa, olinko sinulle liikaa?

Kuulin äänesi vaimeana. En tuntenut sinun hyräilyä.
Oma ääneni ajatteli liikaa, mutta oli hiljaa.
Sinun äänesi sai kaipaamaan ja unohtamaan,
kaipaamaan mitä en osannut ajatella, en edes toivoa.

Ulvoin vain hiljaa ja typeränä siinä laulussa, jossa
äänettömyys ajatteli. Kuulimme sen vaitonaisuuden,
kunnes musiikki paukahti niin lujaa. Niin lujaa.
Hyräilysi oli niin lähellä ajatuksiani.

Tunsin, miten nuotit punoutuivat ihollani.
En ollut koskaan kuullut mitään niin tyhjentävän ihanaa.
Kietouduimme niihin ääniin, jotka väreilivät ja kiihottivat.
Täydellinen hiljaisuus, jota kukaan muu ei kuullut.

Savua

Et kestänyt ääntäni
inhosit hengitystäni
et halunnut kuulla
et ymmärtää, etkä uskoa
sinulle sinä olit kaikki
minua et huomannut
et tuntenut minua
vaikka olisin huutanut
et kuunnellut
vaikka tulisin alasti
olin kuin ilmaa
näkymätöntä savua
huomaisitko, jos
en enää hengittäisi,
jos savu ei enää
kirvelisi silmiäsi

 

Piikit

Kaksi naista käveli kahden talon välistä
tavoittelivat samaa miestä
samassa talossa asuvaa samaa miestä

piikkejä pensaissa, piikkejä naisissa
piikki lihassa raastoi katkeria naisia

pensaiden oksat kitkerät kadehtivat
tuoksu ei mukamas huumannut
piikittely oli helpompaa
miehen liehittely vaikeampaa

naiset yrittivät, piikkejä piilottelivat
pensaat heiluivat ja oksat keikistelivät

mies ei huomannut, vain vihelteli

naiset häpesivät, riitelivät ja kirosivat
raastoivat vartta omaansa kiihtyneinä

piikit puristivat, epätoivo kuristi
kahden talon välissä tila kapeni

mies käveli talojen välistä

etsi ruusua

vihelteli

terälehdet tuoksuivat

Silkkipaperia

Silkkiin kääritty sydämeni
sisältä hiekkapaperia
minä olin vain elänyt
raapinut sydämellä elämää
elämällä itseäni liikaakin
käärien itseni silkkipaperiin
uskottelin kaiken olevan hyvin
paperin rapina sai unohtamaan
ja vaimensi sen vääryyden huudon
karhean nyyhkytyksen
selittämättömän repimisen pakon
ja sisälläni soivan ahtauden sinfonian
suuren kakofonisen konsertin
sinulle, vain vaimean piipityksen
et voinut ymmärtää, et koskaan voinut,
mutta välitit niin paljon
korjasit rikkinäiset kaiuttimet
kulutit hiekkapaperin puhki
olit paikalla, kun silkkipaperin
viimeinen pala irtosi

Page 1 of 2

Ilmaisen julkaisemisen puolesta: Blogaaja.fi & Theme by Anders Norén