Karhean kaunista

Runoja ja ajatuksia elämästä, vaikeuksista, selviytymisestä, ihmisistä, rakkaudesta ja sielunmaisemista. Osittain perustuu omaan elämään, osittain on tarinaa. Jokainen tuntee ja tulkitsee omalla tavallaan.

Avainsana: Talvi

Meri nukkuu minun talviuntani

Meri nukkuu minun talviuntani
laiva katoaa hyytävään pimeyteen
jäätyneet pisarat
yksinäinen jäälautta
viima, joka huutaa apua
tuuli, joka ei tiedä suuntaansa
kukaan ei huomaa,
kunnes meri on täysin auki

Pienet kuut

Vaaleansiniset lumihanget aaltoilivat.
Taivas oli syönyt miljoonia värejä, jotka kutsuivat luokseen.
Taivas melkein tukehtui väreihinsä, maa oli niin hurjana.
Kirkkaanoranssi, terrakotta, kultainen kuu, niin hurja rehevä suuri kuu, ylimaallisen suuri kuu loimi pyöreät muotonsa meheväksi palloksi.

Puun oksat himoitsivat värejä yllensä.
Ne nuuhkivat vaniljaa ja appelsiinia, vihreitä, turkooseja ja violetteja muotoja,
jotka teloillaan pyörittivät kaiken ympäriinsä.
Puu piti oksillaan kuusta kiinni, aivan kuin puu olisi kannatellut kuuta.
Se oli niin suloista ja harhaanjohtavaa niin mahdotonta, mutta näin se oli.
Puu kannatteli kuuta ja kuu puuta.

Valkoiset pienet pyörylät putosivat maahan.
Puu otti pienet kuut hellästi vastaan.
Kuu ei saanut kertoa. Se piilotti kaiken pyynnöstä.
Kuu peitti taakseen salaisuuden, kuiskauksen hiljaisen.
Tunsin katseet, kultaoranssin heijastuksen. Taivas puhui värien kieltä.
Maan keinuessa auringon varjo väistyi.
Kaipaus poltti reiät pakkaseen.

 

 

Runo on tehty alla olevan kuvan innoittamana.
Taiteilija on Megan A. Duncan.

Pimeys antaa valon

Lumienkelit ulkona antavat suojan kaikelta pahalta.
Sateenvarjot sohivat, vaikka on pakkasta.
Jäähileet reunustavat puita, jotka ovat yksin ja hiljaa.

Pimeys väistyy ja antaa valon liikuttaa,
kun pidämme toisistamme kiinni jäisellä tiellä.
Enkelit sulavat ja antavat valolle tehtävän.

Luonto yrittää neuvoa sen mitä emme tiedä.
Se valaisee kauniisti ja antaa meille tien, jolla on määränpää.
Linnut laulavat kevään tulevan.

Kaamos on valunut kirkkaanvärisiä sateenvarjoja pitkin maahan.
Harmaus valitsee väreistä kauneimmat ja sirottelee niitä ympäri taivasta.
Taivas ei ikävöi, se odottaa.

Puu ja kuu

Lumihiutale putosi,
kauniisti valaisi.
Pieni puu katseli
mustana, ilman lehtiä.

Pieni puu niin toivoi,
voi kun yksi hiutale
päälleni putoaisi,
olisin paljon kauniimpi.

Suurempi puu lohdutteli,
katso tuota kuuta, niin kaukana
niin yksinäinen, vaikkakin valkoinen.

Pieni puu sanoi,
ehkä siellä on toinenkin kuu,
vain paljon pienempi.

Suurempi puu ravisteli oksiaan.
Vihdoin yksi hiutale pienen puun päälle putosi.
Pieni puu, suuri puu ja kuu katselivat.
Taivas oli täynnä tummansinisiä uurteita,
joihin valkoiset helmet kietoutuivat.

Kuulas kuu

Satoi lunta
maa oli peittynyt kauttaaltaan
yksi lumihiutale suli poskelleni
aurinko loi miljoonia
hohtavia kristallikiteitä
sen keskellä helmiäiset
vaaleat kuorrutukset
tekivät kaikesta niin heleää
viileää ja läpikuultavaa
järven jäältä heijastui kuvani
valkoinen kruunu ja huntu hiuksillani
suuri ja kuulas kuu
yhdessä auringon kanssa
lupasivat minulle kaiken

Ilmaisen julkaisemisen puolesta: Blogaaja.fi & Theme by Anders Norén